perjantai 26. huhtikuuta 2013

Joutsenet ja telkät

Eräänä kauniina seteisena päivänä ajellessa maakunnissa törmäsin tälläiseen näkyyn. Suuren järven pienessä sulassa oli joutsenpari ja kaksi telkkäparia. Toinen telkkäpari ei ollut niin kuvauksellinen vaan poistui paikalta vähin äänin kun ajoin auton parkkiin. Kuvasin hetken, mutta kukaan näistä kuvattavista ei halunnut paljoa minusta onneksi välittä, vaikka isokokoinen ukko rannalla heilumassa ei varmaankaan ole näiden lintujen mieleen.


Heitämpä täässä ilmoille, millaisia kokemuksia teillä on kyseisistä linnuista? Itse olen aikaisemin todistanut tapahtumaa että Joutsen pesinnän aloitettuaan ajaa pienemmät vesilinnut pois pesänsä lähettyviltä, vaikka nistä ei ole mitään vaaraa heidän pesinnälleen. Telkästä taas on sen verran muistoja lapsuudesta kun kävimme isän kanssa katsomassa telkän pesää, se oli pienelle pojalle jännä kokemus, ja olenpa päässyt todistamaan saman suuren metsämiehen saattelemana monia upeita luonto- ja metsästyskokemuksia. Mutta kukas tietää missä on telkän pesä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti